
Selkään sattuu
Oletko käynyt lääkärillä tai ollut pois töistä selkäkivun takia? Hamuaako kätesi puhelimen näytöltä lähimmän urheiluhierojan nettiajanvarausta?
Et ole yksin.
Joka päivä joka kahdeksas suomalainen kärsii selkävaivoista. Joka kolmas aikuinen on todennut selkäänsä sattuvan kuluneen kuukauden aikana.
Kivut voivat johtua monesta syystä. Jopa 90% selkäkiputapauksista on määrittelemättömiä, eli lääkäri ei pysty löytämään kivulle yhtä syytä. Vain 5-10% sairastaa jotain tiettyä selkäsairausta tai hermojuuriongelmaa.
Tiedetään, että lihavuus, stressi, tupakointi ja vähänen liikunta ovat selkäkipujen parhaita kavereita. Myös tyytymättömyys työhön on usein yhteydessä selkävaivoihin. Selkäkivut ovat monelle syynä myös sairauspoissaoloihin.
Kun ennen ajateltiin, että selkäkipuisen on parempi pötkötellä potemassa sängyssä, tiedetään nykyään liiallisen levon olevan haitallista kipeällä selälle. Kipeä selkä ei ole käyttökelvoton selkä.
Päivittäisiin toimiin olisi yritettävä palata mahdollisimman pian ja liikunnan on osoitettu edistävän paranemista. Lääkkeettömät hoidot ovat nykytiedon mukaan kivun hoidon perusta.
Kevyttä liikuntaa, kuten kävelyä, suositellaan jo sairausloman aikana oman kunnon mukaan. Varsinaiseen treenirääkkiin ei kuitenkaan kannata akuutissa selkäkivussa ryhtyä, mutta tavallinen arkiliikuntakin edistää toipumista.
Vaikka osa selkäkivuista vaatii tarkempia tutkimuksia ja lääkärin hoitoa, on selkäkipuisen tulevaisuus usein valoisa. Kuukauden kuluttua voimakkaan selkäkivun alkamisesta noin 80% potilaista on voinut palata takaisin töihin.
Kun selkä on saatu kuntoon on entistäkin tärkeämpää huolehtia siitä, ettei kipu palaa. Paras tapa ehkäistä selkävaivoja ennalta tai hillitä oireita on pitää itsensä hyvässä kunnossa.